Kulutusluotto on periaatteessa sama kuin pikalaina. Ero on vain lainan määrässä, joka on suurempi ja laina-ajassa joka on pidempi.Viimeisimmän lainmuutoksen myötä raja kulutusluoton ja pikalainan välillä on hämärtynyt. Tyypillinen pikalaina on pituudeltaan viikoista kuukausiin. Kulutusluotto on vastaavasti pituudeltaan kuukausista muutamaan vuoteen.

Kulutusluotto otetaan yleensä vähän suurempiin hankintoihin kuten isompien kodinkoneiden ja huonekalujen hankintaan. Tavallista on myös, että perhettä perustettaessa tai muutettaessa omaan asuntoon, otetaan kulutusluotto kattamaan useita kyseiseen tapahtumaan liittyviä hankintoja. Pelkkä muutto uuteen asuntoon voi aiheuttaa suuren määrän yllättäviä menoja, vaikka kaikki tavarat periaatteessa olisi jo olemassa.

Eräs tyypillisimmistä luottotarpeista on lomaluotto eli pieni laina joko lomamatkan rahoittamiseen tai käyttörahaksi lomalla. Vaikka matkayhtiöt tarjoavat omia luottojaan niin lainojen vertailu kannattaa. Jos mielessä on lomaluoton nostaminen niin näillä sivuilla on kuvattu sopivia yhtiöitä ainakin Risicum ja Vivus. Luultavasti edullisimman lomaluoton saa oman pankin kautta, varsinkin jos sen voi ottaa ikäänkuin asuntolainan jatkeeksi. Muuten pankin kanssa asiointi on vaivalloista ja joskus jopa nöyryyttävää.

Jos vaikka tehdään pieni esimerkki matkabudjetista ja sen rahoittamisesta. Matkakohteena Kanarian Saaret kahdeksi viikoksi neljän hengen perheelle. Matkan yhteishinta 3000 euroa ja käyttörahaa 80 euroa päivä. Yhteensä 3000e + 14 x 80e = 4320e. Lisätään vielä 180 euroa matkavakuutukseen, tuliaisiin ja muihin ylimääräisiin menoihin saadaan tasasumma 4500 euroa.  Maksettaessa laina takaisin vuoden aikana tulisi kuukaudessa lyhennystä 375e ja 25% vuosikorolla korkoja noin 50 kuussa. Eli matkan voisi siis tehdä joko 4500 euroa säästämällä tai maksamalla noin 435 euroa kuukaudessa. Sinä päätät kumpi on mukavampi.

 


Kommentit

Kulutusluotto — 3 kommenttia

  1. Kulutusluotto on tänään suunnilleen sama kuin pikalaina, ja sitä haetaan suhteellisen samoihin tarkoituksiin, eli kuluttamiseen. Kulutusluotto on ok silloin, kun elämässä ilmenee tarvetta johonkin äkilliseen, kuten vaikka lääkärimenoihin, uuteen pesukoneeseen, autokorjaamolaskuun tms. Tärkeää on vaan oppia elämään omien tulojen rajoissa, eli se luottokin on joskus kyettävä maksamaan takaisin. Turhan monet vaan ovat joutuneet siihen ansaan, että ottavat erilaisia kuluttajaluottoja tai pikalainoja vaikkei ole toiveitakaan niiden takaisin maksusta.Silloin alkaa helpolla vakava velkakierre.

  2. Ymmärrän kulutusluoton ottamisen silloin, kun edessä on jokin pakottava tarve, en siis esimerkiksi viimeistä huutoa olevan telkkarin ostoon. Me länsimaalaiset ollaan kuitenkin niin kuluttamisen loukuttamia, että haluttu asia on pakko saada nyt heti, ei muutaman kuukauden päästä. Minne ihmeeseen katosi se ennen vanhaan vallinnut säästäminen?

  3. Kulutusluotto on ihan ok. Ihan turha säästää monta kuukautta kun se ei kuitenkaan onnistu. Otetaan pikku laina ja maksetaan se muutamassa kuukaudessa takaisin. Velaksi kaikki on muutenkin ostettu, auto ja asunto.
    Sitä paitsi on paljon parempi, että luottoja myöntää firmat eikä slummikorttelin koronkiskuri. Jos menee luottotiedot niin sitten menee. Ei mene henki eikä edes polvilumpiot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>