Finnlaina kuuluu Suomen Rahoitusyhtiö Oy:hyn. Finnlaina ei anna lainaa, vaan on portaali, joka välittää yksityisten sijoittajien / lainanantajien lainoja asiakkaille. Suomen Rahoitysyhtiö Oy:n lainoja ovat mm. Ottoraha, Orkia ja Siljalaina. Yhtiön toiminta on erittäin kyseenalaista, ehkä jopa laitonta sekä huijausta, joten Suomen Rahoitusyhtiön palveluista kannattaa pysyä kaukana.

Finnlainan kautta voi hakea 20-1000 euron lainaa ja laina-ajat vaihtelevat 7-90 vuorokauden välillä. Etusivulta löytyy laskuri, joka kertoo halutun summan ja laina-ajan perusteella todellisen vuosikoron, koron vuodessa, luoton kustannukset sekä erän euromäärät. Vaikka laskuri antaakin ymmärtää lainojen olevan edullisia, niin ei välttämättä ole. Muut kustannukset onkin kerrottu ovelasti vain lainaehdoissa, joita ihmiset eivät tunnetusti lue aina kunnolla.

Lainaa voidaan hakea joko netissä tai tekstarilla. Finnlaina tarkistaa ja käyttää lainapäätöstä tehdessään julkisia rekistereitä ja luottotietoja tarjoavia yrityksiä (Suomen Asiakastieto Oy, Soliditet). Finnlaina edellyttää lainalle myös takaajaa, mutta mikäli sellaista ei ole, takaus on mahdollista saada Finnlainan yhteistyökumppanilta Servipro Oy:ltä. Siinä on kuitenkin koukku; takaus on maksullista. Finnlaina ei kerro kuluista mitään, mutta Servipron sivujen ehdoissa kerrotaan palkkion olevan 30%. Jos nostat 100:n euron lainan, maksat Serviprolle 30 euroa. Myös tällä palvelulla on paljon muita lisäkustannuksia, jotka selviävät vain ehdot tarkkaan lukemalla. Pelkästään takauksen hakeminen tekstiviestillä tuo 8 euron kulut.

Finnlaina myöntää lainaa täysi-ikäisille, joilla ei ole maksuhäiriömerkintöjä. Hakijalla tulee olla myös henkilökohtainen pankkitili sekä matkapuhelinliittymä. Ensimmäinen lainasumma on 20 euroa tai yli 22-vuotialle 50 euroa. Lainahakemuksia käsitellään 7:00-23:00 aikana. Lainan saa myös peruuttaa, mutta siitä veloitetaan 15 euroa + korot.

Finnlainan lainaehtoihin on siis syytä tutustua huolella. Vaikuttaa siltä, että palvelun käytöstä koituu helposti lisäkuluja ja yhtiö yrittää laskuttaa kaikesta mahdollisesta. Jos esimerkiksi maksat lainaa vahingossa liikaa, joudut tekemään hakemuksen saadaksesi rahasi takaisin ja se maksaa 7 euroa (lisäksi alle 7 euron liikasuorituksia ei edes palauteta). Jos et ilmoita muuttuneita tietojasi yhtiölle, se voi laskuttaa 50e/tunti joutuessaan hankkimaan ne muualta. Jopa virheellisestä hakemuksesta veloitetaan! Kyseenalaiset laskutukset on huomioinut myös kuluttaja-asiamies*. Laskuja saattaa tulla monista eri firmoista, kuten takauksen myöntäjältä ja tekstiviestien palveluntarjoajalta. Perintäänkin käytetyn yhtiön, Requisitan, sanotaan liittyvän näihin yrityksiin. Requisitan perintätyyli on uhkailua ja siitäkin löytyy piilokustannuksia. Jos haet lainaa jostakin Suomen Rahoitusyhtiöön liittyvästä paikasta ja alat saamaan outoja laskuja, ota yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.

On siis harkitsemisen arvoista, kannattaako tältä yritykseltä lainaa hakea. Mielenkiintoisia ovat myös sivuilta löytyvät asiakasarvostelut. Palveluun tyytyväisten asiakkaiden tekstit noudattavat samaa kaavaa ja niissä on erikoisia sanavalintoja. Ne vaikuttavat ennemminkin huonoilta käännöksiltä kuin oikeilta arvosteluilta, mikä on outoa yhtiön väittäessä olevansa suomalainen yritys. Googlen kautta taas löytyy täysin erilaisia arvosteluita, jotka ovat vastakohtia Finnlainan julkaisemille.

*Aiheeseen liittyvä artikkeli:

http://www.talouselama.fi/uutiset/saitko+haasteen+naista+pikavipeista+kuluttajaasiamies+tulee+hatiin/a2278776